Helsinki - 16.1.2007

Kotona taas!
Tänään, aikaisen aamun sarastaessa on retkemme siis päättynyt. Ensi vaikutelma rakkaan Suomen säähän oli taas järkyttävä. Niin masentavat olivat maisemat autosta kun matkasimme Miikan isän kyydelliä kentältä kotia kohti. Kaikesta huolimatta voi silti sanoa että on kotiin aina kiva palata - Oma koti kullan kallis! :D

Näin loppuyhteenvetona reissusta ei voi sanoa muuta kuin että mahtava kokemus! Koettiin kaikenlaista, mitä on lähs mahdotonta ruveta selittämään jos sitä ei itse ole kokenut. Toki matkaan mahtui joitain pettymyksiäkin, mutta ei niitä enää kukaan kauaa jaksa muistella. Onhan ainakin yvä syy lähteä Nepaliinkin uudestaan. Intia oli myös sellainen ilmestys että tuskin jäi tähän yhteen kertaan. Ei välttämätä samoja paikkoja tule lädeettyä enää katsomaan, mutta monia isoja kaupunkeja jäi vielä näkemättä puhumattakaan etelän kuvissa ja tarinoissa uskomattomilta vaikuttavista ranta paratiiseista. Reissuun on silti taas päästävä kun aika ja raha kohtaavat toisensa. Intia tai Nepali silti tuskin seuraava kohde on, onhan maailmalla kaikkea muutakin nähtävää. Tosin vannomatta paras, taisi Sirullekkin olla jo kolmas tai neljäs kerta Intiassa kahden vuoden sisään, laskutavasta riippuen.

Huomenna olisi tarkoitus lähteä tutustumaan ikävään arkeen ja suunnata katseet koti koulua. Saas nähdä mille alkaa taas maistua..

No mutta ehkä tämä bloggailu riittää tämän matkan osalta, rupatellaan halukkaiden kanssa sitten ihan kasvotusten!

Iso kiitos vielä mahtavasta reissusta Sirulle ja Miikalle, näissä riittää muisteltavaa! ;)

Seuraavia retkiä odotellen,

Janne

Murphyn -laki

Jee jee,
ja vituiksihan kaikki menee silloin kun se vaan on mitenkaan mahdollista. Nyt vituttaa sen verta paljon etta sita on aika mahdotonta sanoin kuvata.. Ainoa juttu mita talta koko kolmen viikon reissulta odotin todella paljon menee tietenkin vituiksi..

Ok, alkuasetelmakaan ei ollut hyva, yksin olin lahdossa. Noh se nyt ei suuermmin haitannut menoa mutta kun paasin paikkaan josta bussin tuli lahte vuoristoon, selviaa etta bussi on levinnyt ja Janne jaa ilman vuoria. Paikan pitaja olis lahtenut heittamaan mut sinne vuorille sen pratkalla, mutta en voinut lahtea koska ei ole takuita etta paasisin sieltas huomenissa ajoissa pois.

Noh, nyt hengailen sitten yksikseni koko paivan taalla hotlalla ja nielen vihaani.. Anteeksi nyt kaikille jotka pahastuivat hiukan kirosanoilla varustetusta tekstista, mutta toisaalta tatakaan pakko ole lukea ja mua saa naa hommat ihan rauhassa vituttaa..

Nyt voi rehellisesti sanoen jo kertoa etta odotan kotiin paasya aikalailla.. no lusitaan loput paivat viela taalla.. Ja onhan mulla viela se kiva bussimatka jaljella..

Mun osalta palataan asiaan Suomessa, enaa ei rehellisesti sanoen ole mitaan painokelpoista sanottavaa taalta.

Janne kiittaa ja kuittaa, villi Ita vaikenee..

Vuorille!

Heips!
Elikkas muista ei siihen talla kertaa valitettavasti ollut joten pakenen vuorille yksin. Harmi sinaansa, mutta itse en tallaista mahdollisuutta voinut jattaa kayttamatta.

Tuossa tunnin paasta lahtee bussi jonnekkin vuoristoon kahden tunnin matkan paahan. Siella sitten hengailen auringonlaskuun asti. Sitten toivottavasti saiden herra on armollinen ja saan nauttia hienosta auringonlaskusta. Sitten unta palloon jossain hotlassa ja aamulla aikaisin auringonnousua ihailemaan. Siita sitten jo bussini strattaa takaisin ja toivottavsti olen huomenissa puoliltapaivin takaisn taalla pakkaamassa rinkan loppuun Delhin reissua varten.

Pianta jannitysta on ilmassa, mutta luottavaisin mielin olen reissaamaan lahdossa. Toivottavasti vuoristo palkitsee nakemani vaivan. Ja taytyy myontaa etta hetken yksin oleminenkin on jo ihan paikallaan, all by myself!

Palaan huomenissa asiaan jos reissultani takaisin paasen ja pakkaus kiireilta ehdin. Muuten kirjoittelen taas 13. paiva Delhista. Noista kahdesta varmaan kuuluu jo aijemmin, ehka.. :D

-Janne